On totta, että pakkausala on tarjonnut merkittäviä mahdollisuuksia rajoitusten muuttaessa kuluttajakäyttäytymistä sekä ohjatessa tavaravirtoja uusiin kanaviin samalla, kun vastuullisuus ja kestävä kehitys ovat yhä enenevässä määrin odotusarvoina asiakaskunnassamme. Tämä kehitys on haastanut kaikki pakkausalan toimittajat uudelleen arvioimaan omaa toimintaansa ja niin tehtiin myös meillä Boxonilla.
Olimme – ja olemme yhä – ylpeitä siitä, kuinka nopeasti saimme muokattua päivittäiset ja viikoittaiset rutiinit uusiksi, sekä pystyimme samanaikaisesti tehokkaasti toimimaan myös materiaalitoimittajien kanssa löytääksemme uusia pakkausratkaisuja ja toimintamalleja. Pystyimme reagoimaan ja palvelemaan asiakkaitamme ajoittain rajustikin muuttuvassa tilanteessa sekä luomaan ennätysajassa uusia asiakassuhteita samalla kun perinteiset toimintatavat olivat lähes kokonaan pois käytöstä.
Varmistaaksemme kasvuhakuisen strategiamme toteutumisen jatkamme tarjontamme kehittämistä uusien materiaalien, koneiden sekä palveluiden osalta. Tämän kaiken pyrimme tuomaan esille asiakkaillemme digitaalisten välineiden avulla, panostaen erityisesti uuden verkkokauppamme asiakaslähtöiseen toiminnallisuuteen, jotta ratkaisujen löytyminen olisi entistäkin helpompaa laajenevalle asiakaskunnallemme.
Nöyrästi ylpeänä pääsen myös toteamaan, että kovan työn tuoman menestyksen avulla voimme jatkaa kasvustrategiamme toteuttamista myös tuomalla lisää ”boxoniitteja” pakkaavaan maailmaan! Oli voimaannuttavaa huomata, että arvomme, tavoitteemme ja toimintatapamme kiinnostivat huipputekijöitä ja saimme tavata huikeita kandidaatteja hakiessamme uusiin tehtäviin sopivia ammattilaisia.
Tiimimme tulee vuoden alusta vahvistumaan neljällä uudella kollegalla myynnin johdon, myynnin sekä asiakaspalvelun osalta. Samalla tulemme lisäämään paikallista läsnäoloamme maantieteellisesti perustaessamme myyntikonttorin Vaasaan helmikuun alusta. Olemme sitoutuneet siihen, että tulevaisuudessakin rajoitusten poistuessa Boxon löytyy yhä lähempää Suomen kasvukeskuksia!
Pyrimme jatkossakin täyttämään ja ylittämäänkin odotuksenne ja toisaalta vakuuttamaan ratkaisuillamme ne, jotka tämä viesti tavoittaa ensi kertaa.
Tulemme viestimään säännöllisesti kehittyvästä tarjonnastamme sekä uusista ratkaisuista, tuotteista ja palveluista, joita tuomme markkinoille. Paras tapa varmistua näiden viestien saamiseksi on seurata Boxonia sosiaalisessa mediassa ja tietenkin rekisteröityä verkkokauppamme asiakkaaksi. Meillä on vahva usko, että saatte siitä lisäarvoa pakkaustoimintaanne!
Jukka Korpio
Toimitusjohtaja
Boxon Oy